Eilen olimme Helsingissä Savoyteatterissa mahtavassa konsertissa. Esiintyjät olivat Metropolian opiskelijoita. Teemana oli GRAVIUS, ALTIUS, FORTIUS - raskaammin, korkeammalta, kovempaa, raskaan rockin biisejä vuosikymmenien varrelta.

Tuli taas todistetuksi, että elävän musiikin kuuntelu on jotain ihan muuta, kun esim. levyjen kuuntelu, sitä kuitenkaan aliarvioimatta.

Hauskaa oli myös bongata yleisöstä legendaarinen Klasu Järvinen Pop Jazz -konservatorion perustaja. Hänen läsnäolonsa konsertissa mainittiinkin ja yleisö antoi innokkaat ablodit.

Oma poika oli bigbändin basisti ja sekös vasta oli mahtavaa - samoin varmasti ajattelivat kaikkien muidenkin esiintyjien omaiset omistaan.

Yleisössä oli paljon kutsuvieraita ja näin "maalaistollona" oli kiva bongailla tv;stä tuttujakin.

No tällä jaksaa taas pitkään, mutta toivottavasti ei tarvitse odottaa uutta tilaisuutta liian kauan. 

20140430_074301%5B1%5D-normal.jpg