Eilen oli Siirin leikkauspäivä. Jo joulusta asti vaivannut polvi leikattiin. Aamulla reissasimme Lahteen, jossa taitava kirurgi otti Siirin hoitoonsa. Polven eturistiside korjattiin ja kierukassakin oli laitettavaa. Polvi myös putsattiin, sillä siinä oli nähtävissä nivelrikkoa. Hyvin on neiti pärjännyt, kun ei ollut tullut ilmi aikaisemmin.

Siiri oli rauhallinen potilas ja ainoan kiljahduksen kuulimme antibioottipiikkiä annettaessa, taisi kirvellä kunnolla. Siiri ei turhista marise. Siiri jäi klinikalle ja me ajelimme kotiin.

Illalla sitten menimme koiraa hakemaan. Saimme kunnon tietopaketin ohjeineen ja lääkkeineen. Siiri ei valittanut, vaikka varoikin jalkaa ja ensimmäinen yökin sujui ihan hyvin. Kolmelta yöllä koira istui pedillään ja arvasin, että ulos pitäisi päästä. Kannoin sen pihalle ja se tekikin pissat ja taas unet jatkuivat.

Kymmenen päivän päästä poistetaan tikit ja kerran käymme fysioterapiassakin Lahdessa. Lopputarkastus on sitten 1,5 kuukauden päästä.

Olin etukäteen kuullut juttuja, kuinka vaikeaa on leikatun koiran kanssa, mutta meillä kaikki on sujunut hyvin. Kauluriakaan ei olla vielä otettu käyttöön, sillä jalka on saanut olla rauhassa.

Ainoastaan Siirin "omaishoitaja" Eetu haluaisi olla hoidokkinsa kanssa niin innokkaasti, että potilaalle on laitettu aitaus petin ympärille.

Huomenna on jo varmasti tätäkin parempi päivä.

DSC_9673-normal.jpg

DSC_9674-normal.jpg